**Talvi**
 
Tosiaan, tänä aamuna ikkunasta katsoessaan
kohtasi tällaisen näyn; ~LUNTA~
Yön aikana pikku pakkanen oli tehnyt tehtävänsä ja lumi oli jäänyt maahan.
Esikoiseni tuijotteli haltioissaan ikkunasta ja ihasteli luonnon
uutta väritystä.
 
Oloni oli jo aamusta kireä,
tuntuu nykyisin etten osaa enää säilyttää malttiani missään
vaan hermostun samointein. Turhauttavaa.
En jaksaisi olla pahantuulinen, mutta jokainen asia
vain ärsyttää aivan suunnattomasti ja saa näkemään punaista.
KUUSI VIIKKOA huonosti nukuttuja öitä takana,
tosiaan 6 todella pitkää ja piinaavaa viikkoa.
Tuntuu toivottomalta katsoa eteenpäin,
olen niin uupunut.
Miten paljon ihminen voikaan valittaa?
-Liikaa, luulen.
Kaipaan lomaa, irrottautumista, olotilaa jossa ei ahdista.
Olotila on kuin täyteen tungetulla tavaravaunulla,
ja koko ajan lasti täyttyy lisää vaikka osa tippuu jo ohikin.
Tuntuu, että tätä kaikkea on jo liiaksikin.
Liikaa huonosti nukuttuja öitä,
supistuksia jotka ovat kipeitä mutta hyödyttömiä.
Koen epäonnistuneeni, miksi en vain jaksa?
Pitäisihän minun, kaiken palkkana on kuitenkin jotain niin ihanaa!
Miten yhtäkkiä tuntuukin että huippu on tullut vastaan,
minun voimavarojeni huippu. Se joka kertoo ettei jäljellä ole enää mitään,
ei yhtään mistä rutistaa vielä viimeisiä rippeitä jaksaakseen.
Itkettää, kyyneleet ovat viimeinen merkki siitä mitä jaksaa -itkeä.
Tuntuu kuin maailma hajoiaisi joka kerta, kun joku sanoo
(tietenkin tarkoittamatta mitään pahaa) että -ai oletkin vielä kasassa?
-Juu, kyllä olen. Valitettavasti.
Tai kun joku ihastelee -Oi miten suuuuri mahasi on, IHANA!
Totean -Ei, ei se ole minusta yhtään ihana.
 
Mikään ei ole nyt ihanaa, paitsi vastasyntyneiden vauvojen kuvat,
siihen asti kun itselle töksähtää -Ja minä kannan edelleen tätä valtavaa
mahaa ja vain odotan että saisin itksekin ottaa kuvia syntyneestä!
 
En taida osata enää muuta kuin valittaa,
valittaa ja valittaa kuinka elämä on syvältä ja kuinka
odotus on kamalaa ja kuinka olen väsynyt enkä jaksa enää.
Kuinka joka paikkaa turvottaa ja särkee.
Valitan.
Valitan.
Sellainen olen tällä hetkellä, vaikka en haluaisi.
Itsekästä -sitähän se on..